Runar Bäckströmin säätiö

Runar Bäckströmin säätiön toiminnan tarkoituksena on vahvistaa suomalaisten yritysten kansainvälistä kilpailukykyä rohkaisemalla ja edistämällä keksintötoimintaa. Säätiö myöntää yrityksille, yksityisille ihmisille, työryhmille ja yhteisöille apurahaa kerran vuodessa.

Ehdot

Avustuksen saaminen ei edellytä saajalta tiettyä muodollista pätevyyttä, kuten esimerkiksi tiettyä oppiarvoa. Säätiölle tulevat apurahahakemukset arvioidaan tiettyjen, ennalta määriteltyjen kriteerien perusteella. 

Suomen teollisuuden tukeminen

Ensimmäinen kriteeri on se, että tuettavan keksinnön tulee tukea Suomen teollisuutta. Apurahan tarkoituksenatamisessa sekä palkkakuluissa.

Idean toimivuus

Toisena kriteerinä on, että idean tulee toimia käytännössä. Käytännössä rahoituksen hakijan tulee todistaa, että uusi keksintö toimii myös käytännön tasolla. Rahoituksen hakijan tulee esittää hakemuksessa ideansa selkeästi ja ymmärrettävästi.

Kaupallinen potentiaali

Säätiön kolmantena kriteerinä on, että keksinnöllä tulee olla kaupallinen potentiaali. Uuden keksinnön tulisi olla käytännössä kaupallistettavissa muutaman vuoden sisällä ja säätiö on myös valmis tukemaan kaupallistamista useamman vuoden ajan.

Avustuksen määrä

Säätiö myöntää pääsääntöisesti 5000-15 000 euron suuruisia avustuksia keksinnöille, jotka täyttävät määritetyt kriteerit. 



Tämä rahoitusopas on toteutettu ammattikorkeakoulun opinnäytetyönä. Sivuston sisältö on kerätty alan kirjallisuudesta ja nettilähteistä. Lähdeviittaukset ja lähdeluettelo ovat luettavissa opinnäytetyön raportissa (https://www.theseus.fi/handle/10024/265748). Lisätietoja oppaasta ja sisällöstä voi kysyä sähköpostitse osoitteesta rahoitusopasmaaseutuyritys@gmail.com
Luotu Webnodella
Luo kotisivut ilmaiseksi! Tämä verkkosivu on luotu Webnodella. Luo oma verkkosivusi ilmaiseksi tänään! Aloita