Investointituki

Aloittava maaseutuyritys voi hakea investointitukea yritykselle merkittävään ja tarpeelliseen investointiin. Tuettavalla investoinnilla tulee olla selkeä merkitys yrityksen toiminnan aloittamiseen, kasvuun tai kehittämiseen. Investointitukea voivat hakea maaseudulla sijaitsevat pk-yritykset sekä maatilat, jotka aloittavat harjoittamaan maatalouden lisäksi muuta liiketoimintaa kuin maataloutta. Aloittava yritys voi hakea maaseudun yritystukia paikalliselta Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselta tai paikalliselta Leader-toimintaryhmältä.

Tukikelpoiset kustannukset

Investointituen tukikelpoisia kustannuksia ovat esimerkiksi kustannukset, jotka aiheutuvat rakennuksen hankkimisesta tai korjaamisesta, koneiden ja laitteiden hankkimisesta tai investoinnin suunnittelusta. Osana tuettavaa toimintaa olevat erilaiset investoinnin suunnitteluun ja toteuttamiseen liittyvät lupa- ja rekisteröintimaksut voivat olla myös tukikelpoisia kustannuksia. Tietyt aineettomat investoinnit ovat myös tukikelpoisia. Tuettavia aineettomia kustannuksia ovat muun muassa tietokoneohjelmistot, patentit, tavaramerkit ja käyttöluvat.

Investointitukea hakevan yrityksen on arvioitava hankintakustannusten kohtuullisuus niin tarkasti, kuin se on mahdollista. Yritys voi käyttää arvioinnissa hankintojen vallitsevia viitekustannuksia tai tavanomaista hintatasoa. Yli 2500 euron arvoisissa hankinnoissa hintataso on pyrittävä selvittämään tarjouksilla. Mikäli tämä ei ole saatavissa, on esitettävä muu selvitys, jonka perusteella hankintojen kustannusten kohtuullisuus voidaan arvioida. 

Tukikelvottomia investointeja

- Traktorit

- Liikennealaan liittyvät investoinnit

- Puunkorjuun monitoimikone

- Investoinnit, jotka liittyvät energiaturpeen tuotantoon

- Liiketoiminnan hankinta tai omistajanvaihdoksen rahoittaminen

- Korvausinvestoinnit

Tukikelvottomat kustannukset

- Arvonlisävero

- Rahoituskustannukset, esim. korot ja provisiot

- Osamaksusopimuksen hallintoon, vakuutuksiin, korjaukseen ja huoltoon liittyvät kustannukset

- Perheenjäseneltä, lähipiiriltä tai hakijalta ostettujen hankintojen kustannukset

Tuen määrä

Investointituen määrä riippuu hakijayrityksen koosta (kts. Yritysten kokoluokitus), tukialueesta ja tuettavasta toiminnasta. Investointituen määrä on 20-35 % hyväksytyistä kustannuksista. Tuen vähimmäismäärä on 2000 euroa. Kaakkois-Suomen tukialueella tukitaso on pääsääntöisesti 20 % hyväksytyistä kustannuksista.


Huomioitavaa

- Mikäli tukea haetaan käytettyjen koneiden hankintaan, tulee hakemukseen lisätä liitteeksi perustelut, miksi kone hankitaan käytettynä eikä uutena. 


- Mikäli tukea haetaan rakennusinvestointiin, tulee hakemukseen lisätä liitteeksi: 

- Pääpiirrustukset

- Sähkö- ja LVI-suunnitelmat (jos suunnitelmilla on oleellinen merkitys kustannusten arvioimisessa, pyydetään erikseen)

- Rakennusseloste

- Kustannusarvio ja -laskelma 

- Jos kyseessä vuokratontti, niin jäljennös vuokrasopimuksesta sekä vuokrasopimuksen kirjaus


- Huomioitava myös, että toimenpidettä ei saa aloittaa ennen, kuin hakemus on vireillä. Toimenpide katsotaan aloitetuksi mm. seuraavissa tapauksissa:

- On tehty sopimus tai tilaus

- Rakennustyöt on aloitettu

- Hankinta on maksettu

- Tehty jokin muu sitoumus, joka tekee hankinnasta peruuttamattoman

Tämä rahoitusopas on toteutettu ammattikorkeakoulun opinnäytetyönä. Sivuston sisältö on kerätty alan kirjallisuudesta ja nettilähteistä. Lähdeviittaukset ja lähdeluettelo ovat luettavissa opinnäytetyön raportissa (https://www.theseus.fi/handle/10024/265748). Lisätietoja oppaasta ja sisällöstä voi kysyä sähköpostitse osoitteesta rahoitusopasmaaseutuyritys@gmail.com
Luotu Webnodella
Luo kotisivut ilmaiseksi! Tämä verkkosivu on luotu Webnodella. Luo oma verkkosivusi ilmaiseksi tänään! Aloita