Joukkorahoitus

Joukkorahoitus tarkoittaa rahoitusmuotoa, jossa erilaisten internetissä toimivien joukkorahoitusalustojen avulla kerätään yrityshankkeeseen rahaa suurelta yleisöltä. Joukkorahoitus soveltuu aloittavalle yrityksen rahoitusmuodoksi hyvin ja se sopii varsinkin yrityksille, jotka hallitsevat markkinoinnin ja ovat tietoisia omasta kohderyhmästään. Joukkorahoitukseen voi osallistua missä tahansa ja kuka tahansa voi toimia rahoittajana. Rahoituksen kohde voi olla esimerkiksi palvelu, tuote tai yritys, jolla on suuri tuottoennuste ja joka herättää rahoittajan mielenkiinnon.

 Joukkorahoitus voi olla yrityksille osake- tai lainapohjainen sekä vastikepohjainen. Yrityksille suunnattu lahjoitusmuotoinen joukkorahoitus on Suomessa kiellettyä.

Osakepohjainen joukkorahoitus

Osakepohjainen joukkorahoitus on oman pääomanehtoista rahoitusta, joka tapahtuu yrityksen osakeannin kautta. Rahoittajista tulee yrityksen pienomistajia ja he ovat täten oikeutettuja yrityksen osinkoihin ja osakkeiden myynnistä saataviin myyntivoittoihin. 

Lainapohjainen joukkorahoitus

Lainapohjainen joukkorahoitus tapahtuu siirtokelpoisten joukkovelkakirjalainojen muodossa. Päinvastoin kuin osakepohjainen, lainapohjainen joukkorahoitus on vieraan pääomanehtoista rahoitusta yritykselle.  

Vastikepohjainen joukkorahoitus 

Vastikepohjaisessa joukkorahoituksessa rahoittaja odottaa sijoituksen vastineeksi tuottoa, jonka tulisi olla suhteessa saman suuruinen, kuin sijoitettu rahasumma. Tyypillisesti sijoitus tapahtuu johonkin tiettyyn projektiin tai yritykseen, jota rahoittaja voi tukea ennakkotilaamalla tuotteita. 

                Ehdot

Yrityksien joukkorahoitus tapahtuu internetissä toimivien joukkorahoitusalustojen kautta. Yrityksen tulee täyttää joukkorahoitusalustojen asettamat kriteerit, jotta se voi rekisteröityä palveluun ja tulla hyväksytyksi palvelualustalle. Yrityksen tulee luoda oma projektisivu palveluun sekä päättää kampanjan kesto ja minimitavoite. Kampanjoiden kesto riippuu yrityksen tuotteista sekä tavoitteista ja on tyypillisesti pituudeltaan kahdesta viikosta muutamaan kuukauteen. 

Kustannukset

Hallintomaksu + neuvontamaksu + prosenttiosuus saadusta rahoituksesta

Joukkorahoitusalusta perii ennen rahoituskierroksen avaamista yritykseltä hallinto- ja neuvontamaksun. Tämän lisäksi rahoitusalusta perii 3-7 % maksun saadusta rahoituksesta, mikäli yrityksen minimitavoite täyttyy. Maksuun lisätään myös lakimuotoinen arvonlisävero. Jos yrityksen minimitavoite jää täyttymättä, palautetaan sijoitukset takaisin sijoittajille.

Joukkorahoitusalustat

Invesdor.com

Invesdor on ensimmäinen joukkorahoituspalvelu, joka on saanut Euroopan talousalueen sijoituspalvelutoimiluvan. Invesdor on keskittynyt kasvuyrityksiin ja alusta digitaalisena investointipankkina. Invesdorin joukkorahoituspalveluihin kuuluvat muun muassa velka- ja osakepohjaiset joukkorahoitukset.

Fundu.fi

Fundun palvelualustalla voidaan hakea julkisen rahoittajan tukemiin projekteihin lainoja. Julkinen rahoittaja voi olla esimerkiksi ELY-keskus tai Business Finland. Fundun alustalta pk-yritykset voivat hakea myös muita käyttöpääomalainoja. Lainat ovat tyypillisesti joko kuukausilyhenteisiä lainoja tai kerralla pois maksettavia bullet-lainoja. Yritykset pystyvät myös toteuttamaan alustan kautta sähköisen osakeannin, jonka avulla he voivat vahvistaa omaa pääomaa.

Kansalaisrahoitus.fi

Kansalaisrahoitus.fi -palvelun tarkoituksena on yhdistää potentiaaliset sijoittajat ja pääomarahoitusta etsivät yritykset saman palvelun alle. Kansalaisrahoitus -palvelu on Finanssivalvonnan alainen yhtiö. Yhtiö on perustettu vuonna 2012 ja jo tähän päivään mennessä, alustan kautta on järjestetty yli 37 rahoituskierrosta ja sijoitettu lähes 60 miljoonaa euroa. 

Mesenaatti.me

Mesenaatti.me on palvelualusta, jossa yritys voi toteuttaa ennakkomyyntityyppisiä, vastikkeellisia joukkorahoituskampanjoita. Rahoittaja saa sijoituksestaan vastikkeeksi esimerkiksi yritykseen tuotteen tai palvelun, joka on suhteessa sijoitettuun rahasummaan. Rahoituskampanjasta saatuja tuottoja käsitellään yrityksen myyntituloina.

Huomioitavaa

- Jokaisella joukkorahoitusalustalla on omat kriteerit ja ehdot, jotka yrityksen tulee täyttää, jotta voi rekisteröityä alustalle.

- Hakijayrityksellä tulee olla vahvaa osaamista markkinoinnista ja tuntemusta omasta kohde- ja asiakasryhmästä.


Tämä rahoitusopas on toteutettu ammattikorkeakoulun opinnäytetyönä. Sivuston sisältö on kerätty alan kirjallisuudesta ja nettilähteistä. Lähdeviittaukset ja lähdeluettelo ovat luettavissa opinnäytetyön raportissa (https://www.theseus.fi/handle/10024/265748). Lisätietoja oppaasta ja sisällöstä voi kysyä sähköpostitse osoitteesta rahoitusopasmaaseutuyritys@gmail.com
Luotu Webnodella
Luo kotisivut ilmaiseksi! Tämä verkkosivu on luotu Webnodella. Luo oma verkkosivusi ilmaiseksi tänään! Aloita