Palkkatuki

Palkkatuki on työ- ja elinkeinotoimiston myöntämä harkinnanvarainen ja taloudellinen tuki, jota aloittava yritys voi hyödyntää työttömänä olevan työnhakijan palkkakustannuksiin. Palkkatuen avulla kehitetään työttömän työnhakijan ammatillista osaamista ja edistetään työllistymistä. Työnhakijan työllistyminen on voinut vaikeutua esimerkiksi ammattitaidon puutteen, vamman, sairauden tai pitkäaikaisen työttömyyden vuoksi. Tällaisissa tapauksissa voidaan olettaa, että palkattavan työntekijän työnohjaukseen ja perehdytykseen joudutaan käyttämään normaalia enemmän aikaa. Palkkatuki toimii rahallisena korvauksena yritykselle tästä ylimääräisestä käytetystä ajasta.

Ehdot

Palkkatuen myöntäminen perustuu työ- ja elinkeinotoimiston harkintaan ja arvioon myöntämisen edellytyksistä. Harkinta ja arvio perustuu työttömän työntekijän palkkatukitarpeeseen. Tuen myöntämisen edellytyksenä ovat muun muassa seuraavat asiat:

- Työttömän työnhakijan ammattiosaamisessa on puutteita ja työttömyyden katsotaan johtuvan siitä

- Työnhakijan ammatillinen osaaminen paranee palkkatuen avulla

- Työnhakijan työllistyminen paranee työmarkkinoilla

- Yli 60 vuotias palkkatuella palkattava henkilö on ollut yhtäjaksoisesti työttömänä vähintään 12 kuukautta


Työsuhde

Työ -ja elinkeinotoimisto voi myöntää palkkatukea, mikäli hakijayrityksen ja työttömän työnhakijan työsuhde on toistaiseksi voimassa oleva tai määräaikainen. Palkkatuki soveltuu myös oppisopimuskoulutukseen. Mikäli kyseessä on osa-aikainen työsuhde, tulee palkkatuen olla tarkoituksenmukaista ja katsoa edistävän työnhakijan työllistymistä. Palkkatukea ei myönnetä, mikäli yritys palkkaa työntekijän vuorotteluvapaan sijaiseksi.

Työnantajan kriteerit

Palkkatukea hakevan työnantajan on myös täytettävä tietyt kriteerit, jotta se voi saada kyseistä tukea. Palkkatukea ei voida myöntää esimerkiksi seuraavissa tilanteissa: 

- Työttömän työnhakijan palkkaus perustuu työn tulokseen ilman pohjapalkkaa, esimerkiksi myyntiprovisio

- Palkkatuki vääristää kilpailua

- Työnantaja on laiminlyönyt palkanmaksu- tai veron suorittamisvelvollisuuksiaan tai muita lakisääteisiä maksuja

- Työsuhde on alkanut ennen palkkatuen tukipäätöstä

- Työnantaja on vaikeuksissa oleva yritys. Vaikeuksissa oleva yritys määritellään EU:n valtiotukien yleisessä ryhmäpoikkeusasetuksessa (kts. maaseudun yritystuet).

- Euroopan komissio on julistanut tuen maksamattomalla perintämääräyksellä sääntöjen vastaiseksi ja soveltumattomaksi sisämarkkinoille

- Palkkatuki heikentää työnantajan nykyisten työntekijöiden asemaa yrityksessä

Tuen määrä ja kesto

Palkkatuen määrä ja kesto määritellään tapauskohtaisesti työnhakijan työttömyyden keston, vamman tai sairauden perusteella. Työ- ja elinkeinotoimisto arvio, kuinka paljon tuettavan työnhakijan ammatillisen osaamisen puutteet vaikuttavat työsuoritukseen. Tukitaso voi olla palkkakustannuksista enintään 30%, 40% tai 50%. Palkkatukea voidaan myöntää enintään 1400 euroa kuukaudessa. Tämän lisäksi voidaan maksaa vielä palkkatuen päätöksen mukainen prosenttiosuus lomarahasta. 



Mikäli työ- ja elinkeinotoimisto katsoo, että työttömän työnhakijan vamma tai sairaus vaikuttaa pysyvästi työntekijän työsuoritukseen, on tukitaso maksimissaan 50 % ja tukijakso enintään kaksi vuotta. Jos palkattava henkilö on yli 60-vuotias ja ollut työttömänä vähintään 12 kuukautta, on tukitaso ensimmäisen vuoden ajalta 40-50 % palkkakustannuksista. Vuoden jälkeen tukitaso laskee 30 prosenttiin palkkakustannuksista.

Huomioitavaa

- Palkkatuki on työnantajayritykselle veronalaista tuloa ja tuki myönnetään joko valtiotukien yleisen ryhmäpoikkeusasetuksen mukaisesti tai niin sanottuna de minimis -tukena.

- Palkkatuen myöntämisessä täytyy täyttyä niin työntekijä- kuin työnantajaperusteiset edellytykset

- Tuen määrässä huomioidaan työntekijän bruttopalkkakustannukset (sis. sivukulut)



Tämä rahoitusopas on toteutettu ammattikorkeakoulun opinnäytetyönä. Sivuston sisältö on kerätty alan kirjallisuudesta ja nettilähteistä. Lähdeviittaukset ja lähdeluettelo ovat luettavissa opinnäytetyön raportissa (https://www.theseus.fi/handle/10024/265748). Lisätietoja oppaasta ja sisällöstä voi kysyä sähköpostitse osoitteesta rahoitusopasmaaseutuyritys@gmail.com
Luotu Webnodella
Luo kotisivut ilmaiseksi! Tämä verkkosivu on luotu Webnodella. Luo oma verkkosivusi ilmaiseksi tänään! Aloita