Aloittavan maaseutuyrityksen rahoitus- ja tukivaihtoehdot

Rahoitusopas

Yritysrahoitus

Alkavan yrityksen kohdalla toiminnasta aiheutuu usein kustannuksia jo ennen, kuin yritystoiminta synnyttää tuloja. Aloittavan yrityksen ensimmäisen varsinaisen myyntitapahtuman ja myytävien tuotteiden tai palveluiden kehittämisen välillä saattaa olla pitkä viive. Yritykselle syntyy siis jo kustannuksia, ennen kuin se on saanut varsinaisesta myyntitapahtumasta myyntituloja. Tämä kustannusten etupainotteisuus on yleistä varsinkin silloin, kun kyseessä on aloittava yritys, joka esimerkiksi panostaa vahvasti tuotekehittelyyn. 

Tosin sanoen yrityksen toiminta on menojen ja kustannusten maksamista tulojen saamiseksi. Yrityksen rahoitusongelma muodostuu siitä, että tulojen ja menojen kassatulot ja -menot ovat eriaikaiset. Tämä eriaikaisuus aiheuttaa yritykselle pääoman tarpeen.

Tähän rahoitusopaaseen on keretty aloittavalle maaseutuyritykselle sopivia rahoitus- ja tukivaihtoehtoja. Oppaassa käsitellään eri rahoitustuotteiden ominaisuuksia, tarkoitusta, ehtoja ja kustannuksia. Tarkastelun kohteena ovat olleet rahoitustuotteet, jotka soveltuvat maaseudulla sijaitseville ja muuta liiketoimintaa kuin maataloutta harjoittaville mikro- ja pk-yrityksille (kts. yritysten kokoluokitus). Oppaan rahoitustuotteet soveltuvat myös maatilayrityksille, jotka aloittavat harjoittamaan maatalouden lisäksi muutakin liiketoimintaa.



Rahoituksen lähteet

Rahoitusmarkkinoilla on tapahtunut merkittäviä muutoksia viime vuosina. Rahoitusmarkkinoille on tullut paljon uusia rahoittajia ja rahoitusmuotoja. Rahoitus kansainvälistyy myös jatkuvasti enemmän ja tulevaisuudessa on odotettavissa, että pankkien ja vakuutusyhtiöiden yhdistyminen yleistyy. Tämä tarkoittaa sitä, että alkavan yrittäjän tai alkavaa yrittäjää neuvovan asiantuntijan on oltava ajan tasalla rahoitusmarkkinoiden muutoksista ja kehittymissuunnista. 

Yrityksen rahoituslähteet voidaan jakaa perinteisesti kolmeen eri lajiin, oman ja vieraan pääomanehtoiseen rahoitukseen sekä niin sanottuun välirahoitukseen. Näiden lisäksi aloittavalla yrityksellä on lukuisia erityisrahoitus- ja tukivaihtoehtoja.

Oma pääoma

Oma pääoma tarkoittaa omistajan yritykseen sijoittamaa pääomaa. Sijoitettu pääoma voi olla esimerkiksi osake- tai osuuspääoma, tulorahoituksella saatu pääoma tai hallussapitovoitot eli varallisuuden arvon kasvusta aiheutuneet voitot. Oman pääomanehtoinen rahoitus voi olla myös esimerkiksi yrittäjän oman omaisuuden sijoittamista yritykseensä esimerkiksi koneiden tai laitteiden muodossa. 

Usein yrittäjän on sijoitettava joko omaa rahaa tai omaisuutta yritykseen, jotta yrityksen toiminta voi olla kannattavaa ja vakavaraista. Oman pääoman sijoittaminen yritykseen on myös merkittävässä roolissa rahoittajan näkökulmasta, sillä se antaa yrityksen hankkeelle huomattavasti enemmän uskottavuutta. Rahoittajan näkökulmasta on perinteisesti katsottu, että 20 prosenttia yrityksen koko pääomantarpeesta tulisi olla yrittäjän omaa sijoitusta. 

Vieras pääoma

Vieras pääoma on yrityksen ulkopuolista rahoitusta eli lainarahoitusta. Vieras pääoma voi olla joko lyhyt- tai pitkäaikaista. Ero lyhytaikaisen- ja pitkäaikaisen vieraan pääoman välillä on se, että lyhytaikainen vieras pääoma on maksettava takaisin vuoden kuluessa. Pitkäaikaisen pääoman takaisinmaksuaika on taas yli vuoden mittainen.

Lyhytaikaista vierasta pääomaa voivat olla esimerkiksi pankin luotollinen yritystili, vekselit, factoringrahoitus ja notariaattiluotot. Myös tietyt velkakirjalainat voivat olla lyhytaikaisia lainoja. Lyhytaikaiselle vieraalla pääomalla varmistetaan yrityksen liikepääoman kassavirtojen tasapaino. 

Pitkäaikaista vierasta pääomaa tarvitaan taas yrityksen pitkän aikaa tuloa tuottaviin investointeihin. Aloittavan yrityksen pitkäaikaisia investointeja voivat olla mm. maa-alueet, rakennukset, koneet ja kalusto sekä erilaiset kehittämisinvestoinnit. Pitkäaikainen vieras pääoma on yleensä velkakirjalainaa, jonka on myöntänyt rahoituslaitokset ja -instituutiot.

Välirahoitus

Välirahoitus on yritykseen sijoitettu rahoituksen muoto, joka ei ole selkeästi luokiteltavissa taloudellisten ominaisuuksien perusteella omaksi tai vieraaksi pääomaksi. Välirahoitus on siis nimensä mukaisesti oman ja vieraan pääoman rahoituksen välimuoto. Välimuotoa saatetaan kutsua myös hybridiksi ja mezzanine-instrumentiksi. 

Rahoitusinstrumenttien käyttö sekä asema voitonjaossa ja konkurssitapauksissa vaikuttaa siihen, lasketaanko välirahoitus oman pääoman- tai vieraan pääomanehtoiseksi. Esimerkiksi vaihtovelkakirjalaina muuttuu vieraan pääomanehtoista rahoituksesta oman pääoman eräksi, kun se vaihdetaan osakkeiksi. 

Vaihtovelkakirjalainan lisäksi yleisimpiä välirahoituksen muotoja ovat mm. optiolaina, debentuurilaina, voitto-osuuslaina, pääomalaina ja etuosakkeet.

Erityisrahoitusmuodot

Aloittavalla yrityksellä on nykypäivänä myös paljon erilaisia eritysrahoitus- ja avustusmuotoja. Tyypillisin alkavan yrityksen erityisrahoitusmuoto on Finnveran lainarahoitus. Aloittavalla maaseutuyrityksellä on myös mahdollisuus hyödyntää Manner-Suomen kehittämisohjelman yritystukia, mikäli se täyttää niihin asetetut ehdot. Erityisrahoitusmuotoja tarjoavia tahoja ovat mm. Finnvera, Business Finland, ELY-keskus sekä Työ- ja elinkeinoministeriö. Rahoitus- ja avustusmuotoja voi hyödyntää muun muassa investointi-, käyttöpääoma-, kehittämis- ja vientitarpeissa.

Rahoituksen suunnittelu

Rahoituksen suunnittelussa yhdistyvät yrityksen monet eri käytännön toiminnan näkökulmat. Rahoituksen suunnittelu sisältää yrityksen strategista suunnittelua, sekä taktista- ja operatiivista suunnittelua. Kuten jo aiemmin mainittiin, aloittavan yrityksen rahoituksen tarve muodostuu siitä, että yritykselle muodostuu kustannuksia jo ennen, kuin yritystoiminnasta saadaan tuloja. Tämän vuoksi rahoituksen suunnittelussa käytetään budjetointia. Rahoitusbudjetin avulla reaaliprosessin toteutuminen mahdollistetaan tulosbudjetin mukaisesti. Rahoitusbudjetoinnin keskeisin tavoite on sovittaa kassaan- ja kassastamaksut yhteen budjettiperiodissa. 

Rahoitusbudjetointi toteutetaan erilaisten välitavoitteiden avulla. Ensimmäinen tavoite on selvittää mahdollisten kassa-alijäämien ajoittuminen ja määrä sekä miettiä siihen sopivin rahoitusmuoto. Toisena tavoitteena on kassaylijäämien ajoittumisen ja määrän ennakointi sekä suunnitella kassan optimoinnin kannalta edullisin sijoitussuunnitelma.

 Rahoituksen suunnittelu voidaan jakaa osa-alueiden mukaisesti. Rahoituksen suunnittelussa on viisi keskeistä osa-aluetta, jotka voidaan jakaa seuraavalla tavalla:

- Yrityksen investointien suunnittelu

- Liikepääoman suunnittelu ja keskimääräisen liikepääomatarpeen laskelmat

- Tulorahoituksen ennustaminen

- Oman ja vieraan pääomarahoituksen suunnittelu

- Verosuunnittelu

Tämä rahoitusopas on toteutettu ammattikorkeakoulun opinnäytetyönä. Sivuston sisältö on kerätty alan kirjallisuudesta ja nettilähteistä. Lähdeviittaukset ja lähdeluettelo ovat luettavissa opinnäytetyön raportissa (https://www.theseus.fi/handle/10024/265748). Lisätietoja oppaasta ja sisällöstä voi kysyä sähköpostitse osoitteesta rahoitusopasmaaseutuyritys@gmail.com
Luotu Webnodella
Luo kotisivut ilmaiseksi! Tämä verkkosivu on luotu Webnodella. Luo oma verkkosivusi ilmaiseksi tänään! Aloita